lauantai 8. marraskuuta 2014

London 8/11

Lähin aamulla kotoa puol yhdeksän aikoihin. Tarkotus oli tavata Mickaela 9 aikoihin. Se sit tekstas olevansa myöhässä, joten joudun venaileen vajaa tunnin. Pisti vähän näkee punasta, koska ulkona oli kylmä.  Otettiin myöhempi juna Lontooseen.

Lontoossa mentiin Oxfrod streetillä, jossa meidän oli tarkotus tavata Mickaelan kaverit (ruotsista). Mentiin yhdessä subiin, oltiin siä tunti. Nämä kaverit puhu mulle sen verran, että esittelivtä itsensä. Ne kaikki puhu koko ajan kesekenään ruotsia. Mä ymmärrän kyllä mutta en jaksa keskittyä siihen, koska se ei oo mulla niin vahva kieli kun enkku. No oli ihan jäätvän yksinäin olo. Vihdoin kun päästiin subista niin nää kaverit halus mennä the body shoppiin. Kello oli sillon puol 1 ja mun piti olla kotona Colchesterissä viimestään kuudelta. Sanoin sit Mickaelalle, että mä meen jatkaan yksin niin saan tehtyä muutakin kun shoppailtua, kun on vaan noin vähän aikaa.


Suunnistin ekana Primarkkiin enkä ees tiä miks. Ehkä siitä vaan on tullu tapa mennä sinne. Selvisin sieltä ulos 20 minutissa ja VAAN £19 köyhempänä, se on varmaa ennätys. Kun olin kassajonossa siellä, niin vartijat otti yhden äijän kiinni ja siihen tuli sit loppujen lopuks poliisitkin. Kuulin joidenkin suomalaisten puhuvan tästä ja ilmeisesti siinä oli kaks miestä ruvennu tappeleen siä kaupassa... Naureskelinkin ittekseni, että kai ne siä on jostain vaatteista tapellu :D (huono läppä).

Kävin myös Victoria Secretsin Pink:ssä ja siä menikin rahaa oho. Siinä kohtaa olin jo valmis ja halusin vaan pois Oxford streetiltä vaikka siä olikin kaunista kun oli joulukoristeita ja kaikkee, mutta se vänpaljous ei oo kauheen kutsuvaa.

Ekan undergroundin löydettyäni päätin ottaa suunnaksi Picadilly circucsen. Sinne päästyäni olin turisti otin kuvia ja häivyin :D Maailman tärkein juttu oikeesti.










Seuraavaks päätin mennä yhden pysäkin päähän Leicester squarille. S on sanonu mulle monesti, että mee käymään siellä, joten päätin mennä. Undergroundistä pois päästyäni olin vähäm hämilläni, että mihinköhän sitä menis. En oikeen tienny mitä nähtävää ois. No lähdin vaan talsiin. Matkan varrelta tuli eteen kaiken  näkösiä juttuja.

Näin Batmanin ja Supermanin :P




William Shakespare


Karhuherra Paddington






Päätinpähän piipahtaa myös M&M worldissä. Enkä ostanu mitään.




Vähän ajan päästä löysinkin China Townin ja pyötin ja ihmettelin.Tuntu ku Kiinassa ois ollu :D Oikeesti! Suunnittelin meneväni syömään KFC:hen mut se oli tupaten täynnä, kuten myös kaikki muutkin paikat. Lähdin sit takasin metrolle ja suunnaksi otin Camden Townin.














Se paikka oli nii ihana! Menin Camden markettiin (niitä on ilmeisesti siä moniakin?) ja siellä oli tori kauppiaita vähän samanlailla kun esim. Turkissa ja Bulgariassa basaareissa. Tavarakin oli mun mielestä samanlaista. Oli siä siis muitakin kauppoja mut mä en jaksanu niihin mennä. Pääsin vihdoin syömäänkin. Kiertelin vähän aikaa Camdenissa ja päätin sit lähtee Liverpool Streetille ja ottaa junan kotiin ettei tuu liian kiire. Camden Towniin ja markettiin on kyllä ehdottomasti päästävä viellä uudestaan ihan kunnon ajan kanssa.

Toi roskis kruunaa tän kuvan









Toi oli oikeesti ihan pataan näkönen ja se seiso ihan normisti siinä ja sit ku otin kuvan niin se muutti asentonsa tohon peukun näyttämisee :D

Colchesterissä olin takasin siinä 16.45 aikoihin. Tyytyväisenä päivästä kävelin bussipysäkille ja näin bussin ja lähdin pinkoon pikajuoksua sinne (se bussi oli ehkä 50m päässä), no bussi lähtee pysäkiltä....Vaikka olikin ollut hyvä päivä (aamupäivää lukuunottamatta) niin mun teki vaan mieli alkaan itkeen. Jouduin sitten seisoon seuraavat 15min siällä kylmässä tuulessa odottamassa seuraavaa.


Mun piti siis olla takasin kotona viimestään kuudelta, koska me mentiin hostien ja S n veljen ja sen pojan kanssa katsoon ilotulituksia, Hostit sano mulle siitä pari viikkoo sit et saan tulla jos haluan mut ei pakko. Sanoin et haluan tulla, liput sinne makso £3,50 ja hostit makso mutkin, Mä odotin ehkä aika paljon tolta jutulta kun kaikki siitä oli nii innoissaa. No me mentiin sinne alueelle (pellolle) missä se järkättiin. Se on tässä meidän lähellä, autolla 5min. Siellä oli kolmemiljoonaa ihmistä ja söpö live bändi, joka oli oikeesti aika hyvä. Sit siä vissii myytiin kaljaa yms ja lapsille kaiken maailman valotikkuja. Siä oli kai jotain muutakin ohjelmaa ollu jo aikasemmin jollon se alko (17.30) mut ilotulitukset alko 19.00. Se oli hauska hetki kun kaikki siä olevat ihmiset laski 10,9,8.... jne ja sit 0 kohalla ilotulituksia räjähti .Ne ilotulitukset oli aika hienoja, mutta kuiteski ilotulituksia eli ei mitään päätä huimaavaa. Oli hauska kun ne ilotulitukset tuli musiikin tahtiin :D 
Mun mielestä oli kiva ku S halus ottaa pojista kuvia (mitä se tekee aina) niin nyt se halus ottaa kuvia mustakin ja musta ja pojista. Ja se koko ajan kyseli, että näenkö varmasti ja haluanko vaihtaa paikkaa yms. Lämmitti sydäntä.
S jr istu mun olkapäivää ja välillä sylissä. Kun happy biisi soi ja ilotulitukset räjähteli ja tää pieni poika paino päänsä mun olkapäälle niin kyllä siinä väkisinkin hymy tuli ja oli pakko todeta, että kuinka onnellinen voinkaan olla.











2 kommenttia:

  1. Kiva nähdä Lontoosta vähän muitakin juttui... Very nice! :D



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omastakin mielestä on kiva nähä muuta ku sitä saakelin kelloo aina :D Kiitos!

      Poista