sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Katsaus vuoteen 2014

Tiedän, että oon myöhässä tän postaukseni kanssa mutta parempi myöhään kun ei milloinkaa, eikö vain?

Joten siis käyn läpi vuoteni 2014.

TAMMIKUU

Uutta vuotta juhlin kavereiden kanssa, tosi mukavassa seurassa. 

Tammikuun alussa jatkoin viime vuoden töitä koulunkäynin avustajan, mutta eri koulussa. 
Nautin työstäni paljon. Vietin aikaa, perheen, sukulaisten ja ystävien kanssa. Polveni alkoi kipeytyä todella paljon ja lähete leikkaukseen (tähystykseen) tuli. Kävin luistelemassa ja nautin pakkasista.









HELMIKUU

Mulla alko vuoden 2013 Joulukuussa ihan hirvittävät huimauskohtaukset. Helmikuussa 2014 ne lähti ihan käsistä. En pystyny tekeen oikeen mitään. Lääkärissä selvisi, että minulla on asentohuimaus. Saatiin se kuriin.  Mut kuvia ei paljookaan Helmikuulta ole, Helmikuussa treffailin ja tein samoja juttuja kun Tammikuussa. Alotin lukeen uskonnon korotuskirjotuksiin. Innostuin myös jällleen tekeen kynsiä.








MAALISKUU

Vaihdoin työpaikkaa takaisin koululle missä olin syksyllä 2013. Vaihdon syynä oli se, että en kokenut saavani tarpeeksi haasteita.  Onnelisuus nousi maksimi lukemiin työpaikan vaihdon jälkeen. Jatkoin treffailua ja lukemista. Kävin korottamassa uskonnon. Tein töitä ja kävin polven tähystyksessä. Juhlin myös kummipojan 7.v synttäreitä ja kuun lopussa aloin lukemaan pääsykokeisiin.







HUHTIKUU

Työsopimus loppui ja olin siitä surullinen. Mutta oli pakko lopettaa työt kun alko pääsykokeisiin valmentava valmennuskurssi.  Jäin kaipaamaan kaikkea maailman parhaimmassa työpaikassa<3 Sain myös lapsilta kivan läksiäislahjan.

Luin paljon pääsykokeisiin. kävin valmennuskurssissa. Kävin extempore kampaajalla, lenkkeilin. Avasin terassikauden kavereiden kanssa, kävin jätskillä porukoiden kanssa ja lopetin tupakoinnin.











TOUKOKUU

Juhlin vappua, luin ja kävin pääsykokeissa.Aloitin kesätyöt, Töissä huomasin, että myös toinen polveni on kipeä. Selvisi, että siinä on sama vika kuin toisessakin, eli lähete tähystykseen taas ja eikuin odottelemaan. Kävin myös heurekassa, juhlimassa kavereiden kanssa ja nautin auringosta ja kesän tulemisesta. Aloin myös haaveilemaan ulkomaille lähdöstä.









KESÄKUU

Pääsykokeiden tulokset tulivat, en päässyt jatkoon. Harmitti, mutta ymmärsin taas, että kaikella on tarkoituksensa. Pääsin vihdoinkin toisen polven tähystykseen. Vietin sairaslomaa ja tylsistyin. Kattelin tv sarjoja, vietin aikaa perheen ja ystävien kanssa. Vietin unettomia öitä ja lopulta päätin hakea au pairiksi. 







HEINÄKUU

Löysin hostperheeni. Alkoi matkavalmistelut. Vietin aikaa kaikkien kanssa, otin aurinkoa, Olin taas töissä.



ELOKUU

Työt loppui. Yritin hoitaa kaiken valmiiksi ennen lähtöä. Vietin kaverin läksiäisiä ja omia "läksiäisiäni". Lähdin Englantiin.Opettelin elään Englannissa ja tapasin ihania ihmisiä kuten Mickaelan.






SYYSKUU

Arki Englannissa rullasi. Nautin kaikesta Englannissa.Tutustuin uusiin paikkoihin. Opin uusia taitoja ja terästin vanhoja. Ikävöin ja muistelin. Nautin helteistä, söin hyvin ja pelleilin, Mun veli sai pienen poika vauvan<3







LOKAKUU

Nautin. Tutkin taas uusia paikkoja. Olin onnellinen. Äiti ja sisko kävi mua katsomassa Englannissa. Mä kävin Suomessa katsomassa  mun veljeni vauvaan ja muita. Vietettiin Halloweenia.














MARRASKUU

Marraskuussa vietettiin perhe illallista täällä, vietettiin myös mun synttäreitä. Hengailin Micaelan kaa ja kävin tutkiin Lontoota yksistäni ja myös Emmin kanssa. Marraskuun lopussa mun äiti tuli meidän naapurin kanssa vierailulle, kauheesti en niiden kaa aikaa kerenny viettään mut kivaa oli ;) Päätettiin myös, että tuun Tammikuussa takasin.











JOULUKUU

Kaike näköstä hengailua, joululahjojen ostelua, viimesiä kertoja Micaelan kaa. Odotin malttamattomana Suomi luomaa. Tein myös ekaa kertaa ysiluokan jälkeen ihan itse alustaasti piparitaikinan.












Siinä oli mun vuosi. Huomasin just kuinka vähän kameraa mä käytin viime vuonna verrattuna aiempiin vuosiin. Huh huh, nyt pitää alkaa käyttään järkkäriäkin eikä vaan puhelimen kameraa.

Mutta Hyvää vuotta 2015 kaikille, toivottavasti se on hyvä! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti